Inwangsan

Kuten jo mainittu aikasemmin, on koko Korea suhteellisen vuoristoista aluetta ja Souliakin ympäröivät lähes joka suunnalla matalemmat tai korkeammat vuoristot. Yhtenä viikonloppuna päätimme tehdä kevyen muutaman tunnin reippailuretken Ingwansanin huipulle ja takaisin. Ingwansan on Soulin matalimpia huippuja ja suurin osa reitistä kulkee Soulin muuria pitkin. Ylös pääsee paria eri reittiä, virallista joka kulkee koko matkan muurin vieressä tai sitä pitkin tai ns. epävirallista, joka kulkee läpi naapurston, joka on täynnä kauniita seinämaalauksia ja sen jälkeen pienen buddha-temppelialueen jälkeen yhtyy viralliseen reittiin.

Ps. Niin, olihan meidän mukana tietysti myös anoppi ;)

Baseball

Baseball on yksi Etelä-Korean suosituimmista urheilulajeista ja sen kyllä huomaa. Yliopistojen kenttillä harrastetaan lajia eri joukkueitten toimesta useita kertoja illassa, pesis-lippiksiä vilisee katukuvassa enemmän kuin muita päähineitä ja televisiossa on kanavia, joilta tulee ainoastaan pesäpalloa, olkoon se sitten korealaista tai amerikkalaista.

Olemme nyt pariin otteeseen käyneet olympiastadionin vieressä sijaitsevalla Jamsilin pesäpallostadionilla seuraamassa Doosan Bearsin peliä, jota päädyimme kannustamaan Matiaksen kanssa samassa yliopistossa opiskelevan Tae Hoonin kanssa. Kaverista sen verran, että hän on älytön Suomi-fani (ja ainut tapaamamme sellainen, muut tuntuvat olevan enemmän kiinnostuneita länsinaapuristamme) ja kirjoittaa muistiinpanoja kynä sauhuten kysellessään kysymyksiä Suomeen liittyen. Mikä tekee asiasta vielä erikoisemman on se, että hän on erityisen kiinnostunut jääkiekosta ja SM-liigasta ja on fanaattinen Tapparan Ilveksen kannustaja (go figure).

Peliähän ei tietystikkään voi mennä katsomaan, jos ei omista ainuttakaan fani-tuotetta, joita myyviä kauppoja stadionin alueelta löytyy kymmenittäin. Ei siis ihmekään, että Matiaksen oli p-a-k-k-o saada Doosanin lippis ja puhallettavat taputuskapulat (tiedän epäilen, että tämä ei ole oikea sana, mutta käytän sitä silti). Fanikauppojen lisäksi stadionin edusta täytyy ennen pelejä pienistä ruokakojuista, joissa myydään ruokaa aina kanasta gimbapiin ja gimbapista mustekalan lonkeroihin asti sekä siihen päälle on vielä saatavilla olutta ja makkeollia.

Pelipäivänä stadionilla vallitsee uskomaton tunnelma sillä jos korealaiset jotain osaavat niin hypetyksen. Oman joukkueen ollessa sisävuorossa, kannattavat laulavat kannatuslauluja ja lyöjien nimiä sisältäviä rallatuksia mikrofooniin ohjeita huutavat hypettäjän ohjaistuksella ja tanssityttöjen samaan aikaan tanssiessa vuoron loppuun saakka. Homman nimeen tietysti kuuluu myös, että jokaiseen lauluun liittyy joku käsillä helposti tehtävä koreografia ja onkin hauskan näköistä seurata kun puoli stadionia kerrallaan syventyy kannustuslaulujen ja huitomisen pariin.

Viimen viikon pelissä yksi meidän porukkaan kuuluneista sai kiinni laittoman pallon ja kuten kuvasta näkyy, Matias oli onnellinen.

DMZ - Kylmän sodan viimeiset jäänteet

Kevät kääntyy kesäksi ja on taas pienen tauon jälkeen aika päivitellä kuulumisia täältä Koreasta.

Suomalaisena on vaikea olla puhumatta paikallisille Koreasta Etelä-Koreana, sillä näin meille on nimenomaan opetettu tuntemaan tämä Korean niemimaan eteläosassa sijaitseva valtio. Totuus kuitenkin on täällä se, että (etelä-)korealaiset puhuvat maastaan vain Koreana, sillä ovathan etelä- sekä pohjois-korealaiset perustuslainkin mukaan yhtä Korean kansaa, eivät erillisiä väestöryhmiä.

Pohjois- ja Etelä-Korean välinen suhde onkin erittäin mielenkiintoinen, eikä vähiten siksi, että Pohjois-Korea on maailman suljetuimpana valtiona kiinnostava ja myös erittäin ainutlaatuinen diktaattoreineen ja propagandakoneistoneen. Allekirjoittaneet ovat lukeneet maasta lukuisia teoksia ennen vaihtoa ja sen aikana. Matkan tekeminen DMZ:lle olikin listallamme numero yksi, kun mietimme Koreassa ehdottomasti vierailtavia kohteita. Lähdimme DMZ:lle lopulta yhdessä Esan ja Aunin kanssa, jotta pääsisimme yhdessä jakamaan tämän ikimuistoisen päivän.

Matkaa Soulista DMZ-rajavyöhykkeelle (38° leveyspiiri) kertyi ainoastaan vajaa tunti (n.50km) bussilla, joka kertoo kuinka lähellä 25 miljonaan ihmisen metropoli sijaitsee tätä poliitisesti tärkeää raja-aluetta. Matkan DMZ:lle varasimme erään sinne retkiä järjestävän yrityksen kautta (n.75€/henk.), sillä vyöhykkeen sisällä olevalle JSA-alueelle (Joint Security Area) ei muuten pääse. Ennen DMZ:lle menemistä kuljimme ohi Imjingak-alueen, joka on perustettu niiden perheiden muistoksi, joiden perheenjäseniä jäi raja-alueen toiselle puolelle Korean sodan (1950-1953) aikana. Raja-alueen sisälle pääsimme Imjin-joelle rakenetun Freedom Bridgen yli joka alunperin rakennettiin pohjoisesta tuotavia sotavankeja ja muita perheenjäseniä varten, jotka näin pääsivät takaisin Etelä-Korean puolelle. Tämän "vapauden sillan" liikenne käsitti meidän ylittäessämme sen ainoastaan turistibusseja, armeijan kulkuneuvoja sekä rekkoja. Nämä rekat toivat tavaraa Pohjois-Koreassa sijaisevilta tehtailta, jotka ovat kuitenkin Etelä-Korealaisten omistuksessa ja työllistävät jopa yli 20,000 pohjoiskorealaista. Tieto yllätti itseni, sillä luulin maiden välisten jäisten suhteiden estävän moisen toiminnan. (Lotan edit: Kaesongin tehdasalue rakennettiin vuonna 2003 kehittämään ja ylläpitämään Koreoiden välisiä suhteita sekä työllistämään pohjois-korealaisia. Alue suljettiin vuonna 2013 viideksi kuukaudeksi kun Pohjois-Korea esti etelä-korealaisten pääsyn tehdasaluelle maiden välisten selkkausten vuoksi, mutta avattiin taas pitkittyneiden, mutta onnistuiden neuvottelujen jälkeen myöhemmin samana vuonna.)

Ensimmäisen passintarkastuksen jälkeen sillalla jatkoimme matkaa kohti syvemmälle DMZ:taa päätyen lopulliseen kohteeseemme eli Joint Security Arealle. JSA (Joint Security Area) on Etelä- ja Pohjois-Korean sekä YK:n (pääosin USA:n) yhteistyössä valvoma alue ja ainoa paikka rajavyöhykkellä, jossa rajan voi ylittää valvotusti ja oikeutetusti turistina. JSA on perustetu jo sota-aikana ja säilyttänyt muotonsa muutamia poikeuksia lukuunottamatta. JSA oli aluksi täysin neutraali alue jossa kummankin osapuolen edustajat pystyivät liikkumaan vapaasti. Tämä muuttui kuitenkin vuoden 1976 "Puunhakkuu"-onnettumuuden jälkeen jossa sai surmansa kaksi amerikkalaista sotilasta. Selkkaus sai alkunsa kun YK:n joukot menivät katkaisemaan puuta joka esti näkyvyyden kahden heidän vartiopaikkansa välillä, jättäen näin toisen niistä kolmen Pohjois-Korean valvontapisteen väliin. Tällä hetkellä JSA:n läpi kulkee myös raja-alue, joka jakaa puolet toisille. Raja-alueen kohdalla sijaitsee useita neuvotteluhuoneita, jossa on käyty suurin osa pohjoisen ja etelän suorittamista rauhanneuvotteluista. Näiden rakennusten sisällä pääsimmekin hetkellisesti Pohjois-Korean vierailulle.

Kuvissa näkyvät sotilaat sinisten rakennusten edessä ovat YK:n ja Yhdysvaltojen sotilaita ja raja JSA:lla Pohjois- ja Etelä-Korean välillä kulkeekin näiden sinisten rakennusten keskeltä. Jos oikein tihrustaa niin voi nähdä pohjois-korealaisen sotilaan harmaan betonirakennuksen edessä. JSA:ta ei ole alun perin jaettu pohjoisen ja etelän puoliin vaan vasta myöhemmin vuonna 1976, jolloin pohjois-korealaiset sotilaat tappoivat kaksi amerikkalaissotilasta heidän yrittäessä kaataa erästä näköesteenä ollutta puuta (Axe murder incident.)

JSA-alueella liikuimme YK:n kulkuneuvolla jättäen turistibussin taaksemme. Tässä yhteydessä meiltä tarkastettin passit toistamiseen, sekä myös vaattemme jotta ne varmasti olisivat sopivat pohjois-korealaisille esiteltäviksi. Lisäksi ennen pääsyä DMZ:n ytimeen meidän täytyi allekirjoittaa sopimuspaperi vakuutena raja-alueelle menemisestä.

Vierailun loppuvaiheessa saimme vielä nähdä Bridge of No Returnin, joka on saanut nimensä sota-aikana ja sen jälkeen vaihdettujen sotavankien vaihtopaikkana. Silta-alue oli oppaamme mukaan vaarallista aluetta emmekä voineet nousta bussista pois kuvien ottamisen ajaksi. Ennen paluumatkalle lähtemistä saimme vielä ottaa yhdet kuvat alueella, kuva-alueen olleen rajattu kuitenkin niin että taustalla sai näkyä ainoastaan JSA:n oma turistikauppa. Kauppiaalle kelpasi meidänkin käteisemme sillä se myi myös mielenkiintoisia Pohjois-Koreassa tuotettuja tuotteita, mukaan tarttui mm. pohjois-korealainen viini ja valuuttaa.

Korean kummalliset:
-DMZ:n kaksi kylää. DMZ:ta on tarkoin varjeltu alue, mutta sen alueella on silti kaksi kylää JSA:n lähellä. Etelä-Korean puoleinen kylä Daeseong-dong on noin sadan hengen asuttama ja sen asukit ovat lähinnä maanviljelijöitä. Alueen asukit ovat Etelä-Koreassa erikoisasemassa, sillä heidän erikoiset asuinolonsa palkitaan verottomuudella. Tämän vuoksi kylän asukkaksi ei voi päästä kuka tahansa, vain ja ainoastaan syntymälällä kylän maanviljelijäperheeseen tai naimalla kylän asukas. Tämä asia tiedostetaan kuulemamme mukaan lähialueilla, sillä kylän nuorilla pojilla ja tytöillä on normaalia enemmän vientiä ja kysyntää ulkona liikkuessaan. Rajan toisella puolella on myös vähemmän vilkas pohjoiskorealaiskylä Panmunjeom, jota myös etelän puolella Propagandakyläksi kutsutaan. Kylä näyttää kyllä kauempaa katsottuna erittäin hienolta, mutta tarkemman tarkastelun jälkeen kylä ammottaa autiouttaan. Kylän lempinimi tulee sen isoäänisistä kaiuttimista tulevien propagandaviestien vuoksi, jotka kehoittavat Etelä-Korean kylän puoleisten ihmisten tekemään järkevä päätöksen ja loikkaamaan rajan yli. Tähän taas etelän puolelta ollaan vastattu K-POP musiikilla ja muilla kultuuriteoksilla. Koko hässäkän erikoisin näkymys on pohjoisen kylän älytön lipputorni, joka on virallisesti maailman 4.korkein laatuaan (160 m). Pohjois-Korealaisten harmiksi lipputornissa oleva lippu on valittettavasti liian suuri (270kg) liehuakseen muuta kuin myrskytuuli olosuhteissa.